Jumppaa!

Fysioterapia on vielä melko alussa, mutta olen siitä jotenkin ihan innoissani. Tyyppi alkoi kehittymään vasta 3 kuukauden jälkeen kun energiaa oli muuhunkin kuin hengittämiseen (miten niin en syytä itseäni? :o). Siksi ajattelen että pienet viivästymät voi johtua aivoista, mutta myös siitä ettei energiaa ollut kuin nukkumiseen. Ja kuten lääkärikin totesi, että paha se on motorisestikin kehittyä jos nukkuu suurimman osan vuorokaudesta... Totta.

Tyypillä on siis hypotoniaa ylävartalossa. Pään kannattelu melko onnetonta, tosin nyt sekin edistynyt hurrrjasti muutamassa viikossa, sekä kädet painavat sata tonnia. Tai siis siltä se näyttää. Pystymmässä asennossa ne jo nousevat helpommin, mutta selällä ollessaan nyt on vain muutama nosto rinnan päälle nähty.

Hypotonisuus meinaa sitä, että lihastonus, eli lihasjäntevyys on huonoa. Lihaksissa ei itsessään ole vikaa, vaan aivot ei lähetä viestiä lihaksille että "action!". Vastakohta on hypertonisuus, jossa taas lihasjäntevyys on yliaktivoitunut. Ei siis kiva juttu sekään.

Fyssari jumpatessa vahvistaa näitä lihaksia ja itse saadaan vinkkejä käsittelyyn, miten päivittäisissä touhuissa tuetaan motorista kehitystä. Tää vaihe on kieltämättä haastava, kun tukea vielä täytyy mutta ei kuitenkaan liikaa että tulee aistikokemuksia siitä omasta kropasta.

Se mikä lohduttaa tällä hetkellä, on että koko ajan kehitystä tapahtuu. Sisukas tyyppi. <3

Aika kuluu nopeasti

No johan sitä tajus mistä muut puhuu. Vihdoin koon 56 vaatteet jäi pieneksi ja päivät hurahti ohi ihan huomaamatta.

Oma pääkoppa alkoi palautumaan ja energiavarat kasvamaan. Hiukan pelotti ajatella että jos olisi vielä yöt täytynyt valvoa tyypin takia, ei olis kyllä tullut mitään! 

Nythän oli sitten aikaa huolestua yhdestä sun toisesta jutusta. Ei päässyt unohtumaan että meillä asuu erityislapsi. Joka toinen päivä tipahti luukusta postia pikku-ukkelin asioista. Toisaalta joka päivä tirautan onnen kyyneleet sen puolesta että lähtökohtaisesti ei paremmin voisi asiat olla kun mietitään aivojen poikkeavuutta. Toinen on ihana.

Me ollaan lastenneurologian poliklinikan asiakkaita, ja käyntejä on nyt takana kaksi. Seuraava visiitti on 6 kuukauden iässä. Ja vaikka, valitettavasti, ei olla polin ainuita asiakkaita, on kiireettömyyden tunne siellä huipussaan ja ihmiset ihania. 

Viimekäynnin jälkeen miellä alkoi käymään fyssari kotona kaksi kertaa viikossa. Fyssari on kokenut ammattilainen, suulas tyyppi, joten sopii tänne. Miettikää kuinka kamalaa olis jos ei kemiat kohtais! Sehän melkein asuu täällä, niin vois ottaa aika koville...

Kyllä tässä on omat asenteet hieman muuttuneet viime kesäkuun jälkeen veronmaksamista kohtaan. Alle kolmen sadan sairaalamaksuun sisältyi viikon hoito ja triljoona tutkimusta. Sairaanhoitopiiri myös kustantaa fysioterapian, neljän kuukauden hoito yli 3000 €... Musta on ihan käsittämätöntä että jos jonkun vastaavassa tilanteessa olevan viattoman lapsen kuntoutus jäis siitä kiinni ettei perheellä ole siihen varaa. Uskon että moni jäisi ilman hoitoa. Että kyllä jotkut asiat julkisessa terveydenhuollossa on ihan kunnossa.

Silti seuraava postaus käsittelee myös sitä mätää puolta.