Tuuliajolla

Niin. Se voi olla sitten joskus pelottavaa. Muille varsinkin. Aivot sanana on sellainen että kun puhutaan niiden poikkeavuudesta, ihmiset pelästyy. Ja hei, mä ymmärrän sen. Mutta että neuvolalääkäri pelästyy, sitä en tajua.

Ei Tyyppi mun mielestä kovin pelottavalta näyttänyt sairaalassakaan :D

Lääkäri vain totesi terkalle että kaikki seuranta ja jatko polilta, kun Tyyppi ei kasvanut. Onneksi meidän neuvolantäti on ihana ja saatiin käydä puntarilla koska vaan. Siinä sitä sitten oltiin. Ei se poli mikään ensiapu ole, mihin marssitaan tuosta vaan. Toki sinne saa soittaa asiasta kuin asiasta, mutta ajat juoksee jossain kolmen viikon päässä.

Ymmärrän senkin että harva neuvolalääkäri on lastenlääkäri, eikä näitä "tapauksia" tule vastaan joka päivä. Mutta sit pitää osata myöntää osaamattomuutensa (kertoisin toki miten jos osaisin :p) ja konsultoida, eikä vaan pestä käsiään koko paskasta! 

Täällä neuvolalääkäri on omalääkäri, joten onneksi sen saa vaihdettua. Ärsyttääääää.

Kyllä sitä muutenkin tän asian kanssa on välillä pihalla kuin lumiukko. "Ootteko hakenut tukia?" Joo, ööö, ei. Täh, siis mitä. En oo vielä edes jaksanut tutkia koko asiaa. Vammaistuki pelästyttää. Kukaan ei ole antanut nimeä tälle kaikelle ja vammaisuus nyt vaan on pelottava sana. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Aika kuluu nopeasti

No johan sitä tajus mistä muut puhuu. Vihdoin koon 56 vaatteet jäi pieneksi ja päivät hurahti ohi ihan huomaamatta.

Oma pääkoppa alkoi palautumaan ja energiavarat kasvamaan. Hiukan pelotti ajatella että jos olisi vielä yöt täytynyt valvoa tyypin takia, ei olis kyllä tullut mitään! 

Nythän oli sitten aikaa huolestua yhdestä sun toisesta jutusta. Ei päässyt unohtumaan että meillä asuu erityislapsi. Joka toinen päivä tipahti luukusta postia pikku-ukkelin asioista. Toisaalta joka päivä tirautan onnen kyyneleet sen puolesta että lähtökohtaisesti ei paremmin voisi asiat olla kun mietitään aivojen poikkeavuutta. Toinen on ihana.

Me ollaan lastenneurologian poliklinikan asiakkaita, ja käyntejä on nyt takana kaksi. Seuraava visiitti on 6 kuukauden iässä. Ja vaikka, valitettavasti, ei olla polin ainuita asiakkaita, on kiireettömyyden tunne siellä huipussaan ja ihmiset ihania. 

Viimekäynnin jälkeen miellä alkoi käymään fyssari kotona kaksi kertaa viikossa. Fyssari on kokenut ammattilainen, suulas tyyppi, joten sopii tänne. Miettikää kuinka kamalaa olis jos ei kemiat kohtais! Sehän melkein asuu täällä, niin vois ottaa aika koville...

Kyllä tässä on omat asenteet hieman muuttuneet viime kesäkuun jälkeen veronmaksamista kohtaan. Alle kolmen sadan sairaalamaksuun sisältyi viikon hoito ja triljoona tutkimusta. Sairaanhoitopiiri myös kustantaa fysioterapian, neljän kuukauden hoito yli 3000 €... Musta on ihan käsittämätöntä että jos jonkun vastaavassa tilanteessa olevan viattoman lapsen kuntoutus jäis siitä kiinni ettei perheellä ole siihen varaa. Uskon että moni jäisi ilman hoitoa. Että kyllä jotkut asiat julkisessa terveydenhuollossa on ihan kunnossa.

Silti seuraava postaus käsittelee myös sitä mätää puolta.