Viikonlopun suunnitelmat

Ihanaa! Se on on jo täällä! Perjantai! (ja kohta maanantai :p) Todellisuudessahan meikäläisen päivät ei juuri eroa toisistaan, mutta kun kaikki muutkin hehkuttaa aina viikonloppua, niin mä kans!


Huomenna olisi tarkoitus tehdä iiihanaa valkosuklaajuustokakkua tällä reseptillä. On sitten niin hyvää, että oksat pois, halki-poikki-ja-pinoon, jne. Laitan kuvia viikonloppuna, jos kerrankin muistaisin kuvata kakun ennen syömistä... Laskiaispullat on tänä vuonna laiskiaispullia, joista nautitaan muiden tekeminä mummuloissa :D Ah, niin reipasta!

Olen nyt hetken aikaa pyöritellyt päässäni ajatusta siitä että lopettaisin tämän keräilyharrastuksen. Ihan kivaahan tämä on ollut, mutta ei vaan jaksa raahata näitä enää joka paikkaan. Sen verran olen ymmärtänyt että kukaan ei näitä juuri halua ostaa, vaan päästä vain eroon. Niimpä epävirallisesti olen suunnitellut vieväni tämän keräillyn saaliini ulos säännöllisesti, jotkut puhuu lenkkeilystä, ja lopettaa keräilyn. Harrastus on kilojen keräily. Ja miksi vasta maanantaina? NO KOSKA VIIKONLOPPUNA SYÖDÄÄN PULLIA JA JUUSTOKAKKUA! :D

Maanantain odotusta ja kirppislöytö

Täällä on hiihtoloma tällä viikolla, ja kuten joskus ihan viikonlopukin jälkeen, niin myös lomien jälkeen, sitä odottaa sitä arkea ja maanantaita... Vaikka lasten koulupäivät ovat noin 4 tuntitisia, niin siinä ajassa ehtii nauttimaan hetken hiljaisuudesta. Nyt vielä kun on tällainen "talvi", ettei lunta ole, niin aika käy välillä noilla pitkäksi. Sukset ja luitimet sais heittää varaston perälle ja kevään pyöriä ei vielä ole hommattu. Mur.

Kuva CC by Dr. Marcus Gossler

Älkää ymmärtäkö väärin, toki nautin muidenkin kuin itseni (kjäh, kjäh) lisäksi, mutta väsyneinä päivinä sitä joskus tuskastuu.

JOTEN. Palkitsin itseni (kehittelen vielä hienoa muotoilua sille syylle, jonka ei kyllä tarvitse olla järin kummoinen viitaten löydön hintaan), ihqpihqulla Pentikin kehyksellä, jonka löysin FB-kirppikseltä vitosella! Sinisestä noin sisutuksessa perusta, mutta kyllähän tämä nyt Tyypin huoneeseen sopii kuin minun pää tyynyyn.

Hyvä päivä

Mistä on hyvät päivät tehty? Pienistä hetkistä, iloista ja ylisulkun vauvan hymyistä. Niistä on hyvät päivät tehty.

Tänään oli viiskuis (jos ei oo sana ennen tätä, niin nyt on) neuvola, ja hienosti tullut 600g painoa lisää \o/ Kehitys on yleisesti ottaen noin 1-1,5kk jäljessä, mutta hiljaa hyvä tulee, hope so :) Alla Tyypin mitat kuukausittain, josta tosiaa näkee tuon alun vaikeudet:

• 3480 g, 51 cm (syntymä)
• 3465 g, 53,5 cm (1kk, -25 g)
• 4120 g, 55,9 cm (2kk, +655 g)
• 4220 g, 58 cm (3kk, +100 g)
• 4975 g, 61 cm (4kk, +775 g)
• 5575 g, 62 cm (5kk, +600g)

Tosiaan tuossa kahdesta kolmeen kuukauteen ei tapahtunut kasvua käytännössä ollenkaan, ja syntymäpainonkin saavutti vasta 6 viikon iässä. Hyvä spurtti oli tuossa ennen kahta kuukautta, mutta sitten se pysähtyi. Sen jäleen painoa on tullut hienosti, ja koko ajan kiritään "terveitä" käyriä, wipii.

Tänään käytiin myös silmäpolilla, ja tutkimuksissa kaikki ok. Nythän tuo kontaktikin on kunnossa ja hymyjä jaellaan kaikille. Kasvot kiinnostavat hurjasti, eikä lelut niinkään (tämä tyypillistä kolmen kuukauden isässä). Tyypillä on erikokoiset mustuaiset, mutta ero on pieni ja aivojen MRI kuvissa olisi nähty jos syynä olisi jotain muuta, kuulemma. Kontrolli sitten 8 kuukauden iässä.

Saatiin lähete näönohjaajalle, josta fysioterapeuttikin puhui viimeksi kun käytiin lastenneurologian polilla. Ihan ei vielä auennut tuo juttu, mutta eiköhän se siitä aukene kun sieltä tullaa kotona käymään. Sen ymmärrän että näkö on vahvasti olennainen osa motorista kehitystä, ja siihen tämä jotenkin liittyy. Hieno juttu että se saatiin!

Mielelläni kuulisin jos jollain on kokemuksia näönohjaajasta?

Ilmainen vinkki

Niih.Tässä se tulee:

1. Ole huolissasi lapsesi kehityksestä, tai ihan mistä vaan
2. purnaa ja itke sitä mahdollisimman monessa kanavassa ja varaa esim lääkäri
3. odota päivä tai kaksi ja katso kun lapsesi päästää sinut piinasta ja paljastaa taitonsa 
4. tunne olosi taas jälleen ylihössöksi vanhemmaksi

Siinäpä se resepti lyhykäisyydessään. Tämä on nyt toiminut jo kontaktin ja nyt ääntelyn suhteen. Kontaktin kohdalla käytiin ihan yksityisellä lääkärillä hakemassa vauhtia, meni kaksi päivää ja Tyyppi alkoi kilittelemään silmiin ja naureskelemaan. Tänään on juttuakin jo tullut, ei nyt vielä mikään satakieli ole, mutta kuitenkin. Parasta on ilmeet "idiootit, totta kai mä tän nyt osaan, mutta ei vaan oo ollut asiaa" ja "no tässä teille se hymy, happy?".

Eniten juttua jaettiin isopapalle ja -mummulle, joita käytiin tänään moikkaamassa. Karjalanapiirakat ja munavoi vaan on niin namsk!

Lapsen kädestä näkee totuuden?

Tämä taidonnäyte on keskimmäiseltä, joka siis on näköiskuva minusta. Saanen nyt mainita, että minulla ei ole nenäkorua, valitettavasti noin muhkeita pusuhuulia, enkä suinkaan harrasta piirtämistä lasten kanssa rintaliivisilläni :D Repesin tuolle tissivaolle, lapset vaan on <3

Esikoisella on kilppari-mania menossa. Pienet hetket on joskus tärkeitä, ja lupasin jo päivällä että kun saan Tyypin nukkumaan, niin piirrän lasten kanssa. Olenkin todella taitava piirtämään... mallista! :D Sitten vain voin haaveilla että kunpa osaisi itsekin piirtää, ilman sitä mallia ;)

E piirsi nämä noin 100 kilpparia siinä ajassa kun minä tuhersin yhden kanssa. :) Huomatkaa eri lajien esiintyvyys, on punakorvaa ja keltakorvaa.

Voihan popitus

Tästä mammasta kehkeyty aikamoinen popittaja, vaikka aina ihmettelin että miten voi johonkin vaatteisiin joku niin hurahtaa :D Noooh, niinhän siinä vaan sitten kävi, Polarn O. Pyret vei mennessään. Läheskään kaikki kuosit ei miellytä mun silmää, mutta raidat on vienyt mennessään, pakko myöntää... 

Turkoosi on mun lemppari lasten vaatteissa, ja oonkin haalinut vanhasta mallistosta jo haalarin ensi syksyksi... hullua, niimpä. Mutta kun se on vähän niin kuin ekoteko! Edullisesti löysin ja varmasti pysyy siinä kunnossa että menee vielä monella lapsella.

Väitän etten olisi näihin Polarn O. Pyret:n vaatteisiin näin hurahtanut, jossei laatu olisi mua vakuuttanut. Vieläkin ihmettelen joka kerta kun laitan koneeseen raitabodyja ja -pöksyjä, sinne vain valkopyykin sekaan 60 asteessa. Pikkaisen kylmäs mieltä ekalla kerralla, mutta nyt jo monen kymmenen koneellisen jälkeen pakko uskoa, värit ei leviä, päin vastoin, tuntuu pysyvän kirkkaina pesusta toiseen. Ja tämä ei ole maksettu mainos, vaikka siltä kuulostaa :D

Kevään uutuudet saapui vähän aikaa sitten, ja ainakin kuolalaput kolahti mun makuuni. Sanokaa nyt että nää on kivoja jonkun muunkin mielestä? :)

Kaikki uutuudet löytyy täältä.

Ostan paljon tuotteita myös käytettynä FB-kirppikseltä, ja laitan sinne kiertoon kun jää meille pieneksi, joten periaatteessa tulee paljon halvemmaksi näin kun ostaa edullisempia jotka jää sitten kaapin perälle, kun ei tunnu oikein kauppaansa tekevän. Ja toisaalta olen loistava keksimään syitä ja selityksiä sille, miksi saan tehdä jotain, kuten esim. "kaiken tämän keskellä" saan ostaa sitä ja tätä. :) 

Parhaan vinkin sain rakkaalta ystävältäni, joka oli shoppaillut Korsin kengät, ja kysyin että miten saat ne salakuljetettua kotiin, vastasi hän että:

"En valehdellut. Sanoin että ostin kengät. Okei, olihan niitä kahdet, mutta kengät nyt on kengät, oli niitä kuinka monta paria tahansa"

Ärsyttääää

Miks pitää aina jostain ressata ja huolehtia, ihminen on tyhmä! Kai se paskan määrä on tässäkin vakio, että mitäs siitä nyt tulis jos ihan huolettomana päivät viettäis.

Kuvassa reenataan käsien keskiasentoa joka ollut aina hukassa, kiitos runsaan lapsiveden kun oli tilaa liikkua. Keskosilla kuulemma usein sama juttu, kun ei ole tarvinnut kippurassa olla.

Tällä hetkellä oon huolissani kun Tyyppi ei jokella. Siis sillä tavalla miten tuon ikäiset nyt jokeltaa. Mitään tavuja en siis oleta kuulevani, mutta edes sen ääyy, gyyy jne. Nyt jo valmistan itseäni siihen että puhetta voidaan saada odotella... Jotenkin tosta motoriikasta en osaa olla niin huolissani. Tai jotenkin ajattelen rttä vaikka oppis 4-vuotiaana käveleen, niin ei sillä 20 kymppisenä merkitystä ole, mutta se huoli kaikesta muusta on jotenkin isompi. Autismia pelkään edelleen ja kehitysvammaa vaikka molemmissa kirjo on valtava. Plääh.

Nyt ehkä parina päivänä tuntuu että jokeltelua on Tyyppi reenannut, tuntuu että yritys on kova mutta ääntä vain ei meinaa tulla :( 

Ja tokihan nyt jo kannattaa alkaa ressaamaan sydämen uä-kontrollia, seuraavaa polikäyntiä ja tietoa DIPP -tutkimuksesta, että onko autovasta-aineita. Huhtikuuhun kuitenkin vielä aikaa.

Kaikki kehitys kun on tapahtunut viimeisen 1,5 kk aikana, niin jotenkin unohtaa välillä että joka päivä ei voi uutta tulla, kun ei tavallisella lapsellakaan näin ole. 

Askartelua paskartelua

Välillä pitää löytää sisäinen lapsensa ja näperrellä. Ärräpäät luonnollisesti kuuluu tähänkin harrastukseen, mutta rentouttaa se silti! Tykkään yksinkertaisesta (wonder why...) ja tähdet on vienyt mun sydämen. Tunkisin niitä joka paikkaa täällä kotona. Hieno juttu silloin kun kyllästyn niihin :D

Idea lähti sisal-narusta, jota lapsen jyrsijöille ostettiin alunperin. Halusin jotain killumaan tuohon naruun ja jouluna idea pääsi jo totetukseen kun kiinnitin kaikki tulleet joulukortit siihen roikkumaan. Mua ärsyttää kaikki pölynkerääjät, joten ajattelin kankaan sijaan taiteilla viirit ihan peruspahvista. Kerrankin hyötykäyttöä IKEAn pahveille :D Nipsut on Tigerista ostettu (http://www.tiger-stores.fi/tiger_toimistossa/toimistotarvikkeet/paperiklipsi_1500401.html) ja eipä siinä muuta sitten tarvittu kuin valkoista paperis, liimaa, sakset ja päiväunia nukkuva vauva.

Pitihän sitä sitten muillekin lapsille sellaiset tehdä, tällä kertaa ihan paperista vain.

Ylempään on liimattu erivärisistä papereista kuvioita ja toiseen väritetty. Ihan kiva piristys mun mielestä!

Mukava lauantai

Hyvä Suomi! Hyvä Teemu! Jännä kuin toi pronssi tuntuu paremmalta kuin hopea. :D

Tyyppi heräs puol seiska syömään ja jatkoi uniaan puoleen päivään asti :o Itekin on levännyt olo. Kyllä niin kiitollinen oon tuon unenlahjoista, on auttanut kyllä jaksamaan, tai sanotaanko että olis vielä rankempaa ollut jos yöt valvottais. 

Samalla olen kiitollinen siitä että ruoka-aineet on sopinut porkkanasta tulleita nyppuja ekoilla kerroilla lukuun ottamatta. Kuuluun erääseen ryhmään Facebookissa, jossa on ihania saman ikäisten vauvojen mammoja ja se porukka on kyllä niin huippu! Ryhmässä on muutamalla pahaa oireilua ruoka-aineista ja raskasta on varmasti sekin seurata pienen pahaa oloa, kutisevaa ihoa tai suolisto-oireita :(

Flunssa alkaa helpottaan ja just nyt ei oo kukaan pahasti kipeä, wipii. Tyypin kanssakin pitäis päästä huomenna uintiin, viimeksi jäi väliin.

Treffattiin miehen puolen sukua, joista osa nähnyt Tyypin viimeks jouluna ja matkalla saatiin tietää että hää saa pikkuserkun syksyllä, niin ihanaa <3

Sitä vaan miettii että toivottavasti nää meidän kokemukset ei herätä mitään pelkotiloja, kun aina sitä kuitenkin odottava äiti kaikesta huolestuu. Toisaalta yhtä ressaamista se odotusaika on muutenkin ja eipä se siihen lopu syntymän jälkeenkään, tuntuu jatkuvan piiiitkäään. :D

Tyyppi intoutu jutustelemaan tänään, jeee. Kieli kun pysyy suun sisäpuolella, niin tuntuu helpommin tulevan äänteitä, mutta se kun usein pyörii ulkopuolella. Saas nähdä mihin se siitä kehkeytyy. Tokihan oon uuden huolen kehitellyt siitä ettei viiden kuukauden ikäinen ääntele, mutta pakkohan sitä nyt jotain murehdittavaa on olla! :D 

Ens vkolla onkin neuvolaa ja silmäpolia, peukut pystyyn siis. :)

Pikkuaivot

Pikkuaivot säätelevät niin hieno- kuin karkeamotoriikkaa. Ne eivät aloita liikkeitä vaan ovat apuyksikkö niille. Jo alusta alkaen meille sanottiin että aivot ovat sellainen juttu että varmaksi ei voi sanoa oikein mitään. Aivojen eri osilla on omat tehtävänsä, mutta jos joku osa ei toimi kunnolla, saattaa jokin toinen osa täydentää viallista osaa, vaikkei se kuuluisi sen varsinaisiin tehtäviin.

Pikkuaivopuoliskot muodostavat maapähkinää muistuttavan kuvion ja niitä yhdistävä pikkuaivomato, vermis saa ne näyttämään yhtenäiseltä. Pikkuaivojen takana on takakuoppa, jonka maksimileveys koko raskauden aikana saisi olla 1cm. Tyypillä pikkuaivot ovat alikehittyneet ja vermis puuttuu osoittain tai kokonaan. Näin myös 4. aivokammioon pääsee nestettä, joka tekee ultrakuvaan hieman vanhaa avaimenreikää muistuttavan kuvion. Lisäksi takakuopan leveys oli noin 1,5 cm, riippuen vähän ultraajasta ja "kuvakulmasta". Magneettikuvasta löytyi lisäksi ns. Molar tooth -ilmiö, eli poskihammasta juurineen muistuttava kuvio.

Molar Tooth Sign

Pikkuaivot ja takakuoppa
Kuva: Wolfgang Moroder CC

Tuo hammaskuvio viittasi Joubertin oireyhtymään kun taas avaimenreikää Dandy Walker -oireyhtymään. Joubertin esiintyvyys on 1:100 000 ja DW 1:35 000. Mikään muu ei vielä viittaa kyseisiin oireyhtymiin, koska vaikka motorisessa kehityksessä on jo viivettä, on se luultavasti seurausta pikkuaivojen rakennepoikkeavuudesta. Kumpikin oireyhtymän on kirjoltaan laaja, ja nyt vain seurataan oirelistaa. Hyvin mahdollista ettei varsinaista diagnoosia saada koskaan.

Tähänastinen kehitys

Ensimmäinen hymy - 10 viikon iässä

Katsekontakti ja vuorovaikutus - 3,5 kuukauden iässä

Käsien löytyminen - 4 kuukauden iässä

Tyyppi on alkanut pungertamaan kyljellään ollessa ja nostamaan päätään hetkittäin irti alustasta ollessaan mahallaan. Mitä enemmän rinnasta tukee ja nostaa, sitä paremmin pää nousee. Tottakai tuolla kirpulla pää on aivan normaalikäyrillä (love the word), joten suhteessa saa tehdä töitä muutenkin enemmän. Meidän pieni <3

Motoriikka on alue josta en kovin huolissani ole. Meinaan että sillä ei välttämättä ole elämänlaatuun aikuisena niin paljon merkitystä, kuin esimerkiksi henkisellä puolella.

Tällä hetkellä eniten olen huolissani siitä, ettei tyyppi "puhu". 3 kuukauden ilokseni yhtenä päivänä jokelteli (gööö, guuu jne.) mummulle, mutta sitten se unohtu. 4 kuukauden iässä polikäynnillä keskustelu meni näin:

Lääkäri: "Jutteleeko?"

Minä: "Juu ei."

Tyyppi: "gyyy, gööö,gäää"

Minä: ":o"

Lääkäri: "no tuo on hänen jutteluaan" (luuli varmaan että ajattelin sen jo puhuvan tässä iässä)

Arvatkaa vaan onko sen jälkeen kuulunut mitään...aivan.

Kieli käy myös paljon ja sitä muljataan ympäri suuta. Pahan näköistä se on sillon kun ihan kuin tyyppi yrittäis pyydystää sillä jotain. Tuntuu häiritsevän sitä itseäänkin. Ootteko nähnyt niitä videoita missä naaman lihaksilla liikutetaan keksiä otsalta suuhun ilman käsiä. Siltä se näyttää, ilman sitä keksiä tosin.

Fyssari lupas kysyä puheterapeutilta asiasta kun kiinnitti siihen itsekin huomiota. Kahtellaan mihin tämä kehittyy.

Syöminen sujuu hyvin, kiinteät aloitetiin 3 kuukauden iässä neuvolan ohjeesta (joka oli aika tarpeetonta kun kasvuun riitti korvike), ja kohta tulee lihat ja viljat kuvioihin. Liityttiinpä Pilttipiirin Makuraatiin, saas nähdä tuleeko uusia maisteltavia :)

Jumppaa!

Fysioterapia on vielä melko alussa, mutta olen siitä jotenkin ihan innoissani. Tyyppi alkoi kehittymään vasta 3 kuukauden jälkeen kun energiaa oli muuhunkin kuin hengittämiseen (miten niin en syytä itseäni? :o). Siksi ajattelen että pienet viivästymät voi johtua aivoista, mutta myös siitä ettei energiaa ollut kuin nukkumiseen. Ja kuten lääkärikin totesi, että paha se on motorisestikin kehittyä jos nukkuu suurimman osan vuorokaudesta... Totta.

Tyypillä on siis hypotoniaa ylävartalossa. Pään kannattelu melko onnetonta, tosin nyt sekin edistynyt hurrrjasti muutamassa viikossa, sekä kädet painavat sata tonnia. Tai siis siltä se näyttää. Pystymmässä asennossa ne jo nousevat helpommin, mutta selällä ollessaan nyt on vain muutama nosto rinnan päälle nähty.

Hypotonisuus meinaa sitä, että lihastonus, eli lihasjäntevyys on huonoa. Lihaksissa ei itsessään ole vikaa, vaan aivot ei lähetä viestiä lihaksille että "action!". Vastakohta on hypertonisuus, jossa taas lihasjäntevyys on yliaktivoitunut. Ei siis kiva juttu sekään.

Fyssari jumpatessa vahvistaa näitä lihaksia ja itse saadaan vinkkejä käsittelyyn, miten päivittäisissä touhuissa tuetaan motorista kehitystä. Tää vaihe on kieltämättä haastava, kun tukea vielä täytyy mutta ei kuitenkaan liikaa että tulee aistikokemuksia siitä omasta kropasta.

Se mikä lohduttaa tällä hetkellä, on että koko ajan kehitystä tapahtuu. Sisukas tyyppi. <3

Eikö mikään riitä?!

Tokihan, kun tämä kaikki ei ilmeisesti riitä arvostamaan elämää, löytyi tyypiltä vielä diabeteksen riskigeeni. Alueella otetaan jokaisesta vastasyntyneestä näyte napanuorasta, ja vanhempien luvalla tutkitaan löytyykö riskigeeniä. Kyseessä on Dipp -tutkimus.

Ykköstyypin diabetes nyt mikään kuolema ole, ja toki ajoissa sitten saadaan hoitoa jos se puhkeaa, mutta ilmankin oltais pärjätty. Tutkimukset on kesken ja nyt odotellaan tuloksia että löytyikö vielä autovasta-aineita, jotka nostavat riskiä. En pidätä hengitystä odottaen hyviä tuloksia. Sitä paitsi pessimisti ei pety. Kuulemma.

Kun tieto riskigeenin löytymisestä tuli, olin aiha hajalla siihen aikaan muutenkin. Katkeruus nosteli päätään. Miksi -kysymys pyöri päässä. Muuta sitten pyörinytkään. Mutta tämänkin asian kanssa oon jo suht sujut: ei se maailman loppu olisi. 

Tuuliajolla

Niin. Se voi olla sitten joskus pelottavaa. Muille varsinkin. Aivot sanana on sellainen että kun puhutaan niiden poikkeavuudesta, ihmiset pelästyy. Ja hei, mä ymmärrän sen. Mutta että neuvolalääkäri pelästyy, sitä en tajua.

Ei Tyyppi mun mielestä kovin pelottavalta näyttänyt sairaalassakaan :D

Lääkäri vain totesi terkalle että kaikki seuranta ja jatko polilta, kun Tyyppi ei kasvanut. Onneksi meidän neuvolantäti on ihana ja saatiin käydä puntarilla koska vaan. Siinä sitä sitten oltiin. Ei se poli mikään ensiapu ole, mihin marssitaan tuosta vaan. Toki sinne saa soittaa asiasta kuin asiasta, mutta ajat juoksee jossain kolmen viikon päässä.

Ymmärrän senkin että harva neuvolalääkäri on lastenlääkäri, eikä näitä "tapauksia" tule vastaan joka päivä. Mutta sit pitää osata myöntää osaamattomuutensa (kertoisin toki miten jos osaisin :p) ja konsultoida, eikä vaan pestä käsiään koko paskasta! 

Täällä neuvolalääkäri on omalääkäri, joten onneksi sen saa vaihdettua. Ärsyttääääää.

Kyllä sitä muutenkin tän asian kanssa on välillä pihalla kuin lumiukko. "Ootteko hakenut tukia?" Joo, ööö, ei. Täh, siis mitä. En oo vielä edes jaksanut tutkia koko asiaa. Vammaistuki pelästyttää. Kukaan ei ole antanut nimeä tälle kaikelle ja vammaisuus nyt vaan on pelottava sana. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Aika kuluu nopeasti

No johan sitä tajus mistä muut puhuu. Vihdoin koon 56 vaatteet jäi pieneksi ja päivät hurahti ohi ihan huomaamatta.

Oma pääkoppa alkoi palautumaan ja energiavarat kasvamaan. Hiukan pelotti ajatella että jos olisi vielä yöt täytynyt valvoa tyypin takia, ei olis kyllä tullut mitään! 

Nythän oli sitten aikaa huolestua yhdestä sun toisesta jutusta. Ei päässyt unohtumaan että meillä asuu erityislapsi. Joka toinen päivä tipahti luukusta postia pikku-ukkelin asioista. Toisaalta joka päivä tirautan onnen kyyneleet sen puolesta että lähtökohtaisesti ei paremmin voisi asiat olla kun mietitään aivojen poikkeavuutta. Toinen on ihana.

Me ollaan lastenneurologian poliklinikan asiakkaita, ja käyntejä on nyt takana kaksi. Seuraava visiitti on 6 kuukauden iässä. Ja vaikka, valitettavasti, ei olla polin ainuita asiakkaita, on kiireettömyyden tunne siellä huipussaan ja ihmiset ihania. 

Viimekäynnin jälkeen miellä alkoi käymään fyssari kotona kaksi kertaa viikossa. Fyssari on kokenut ammattilainen, suulas tyyppi, joten sopii tänne. Miettikää kuinka kamalaa olis jos ei kemiat kohtais! Sehän melkein asuu täällä, niin vois ottaa aika koville...

Kyllä tässä on omat asenteet hieman muuttuneet viime kesäkuun jälkeen veronmaksamista kohtaan. Alle kolmen sadan sairaalamaksuun sisältyi viikon hoito ja triljoona tutkimusta. Sairaanhoitopiiri myös kustantaa fysioterapian, neljän kuukauden hoito yli 3000 €... Musta on ihan käsittämätöntä että jos jonkun vastaavassa tilanteessa olevan viattoman lapsen kuntoutus jäis siitä kiinni ettei perheellä ole siihen varaa. Uskon että moni jäisi ilman hoitoa. Että kyllä jotkut asiat julkisessa terveydenhuollossa on ihan kunnossa.

Silti seuraava postaus käsittelee myös sitä mätää puolta.

Aika kuluu hitaasti (2013)

En voinut yhtään samaistua puheisiin, miten nopeasti aika menee. Musta se mateli. Aika siis. Tyyppi ei kasvanut joten samat vaatteet meni ekat kolme kuukautta. Eikä kyllä mitään muutakaan kehitystä tapahtunut.

Mieti vaikka puoliso joka ei ota kontaktia, ei hymyile, eikä juuri kiinnostu sun jutuista (okei, tää vika nyt toteutuu kai joskus :D), niin alkaa se väkisin vaikuttamaan. Yksipuolinen poskilihas-treeni käy voimille.

Kun sitten viimein luovutin ja vaihdettiin korvikkeeseen, alkoi painoa tulla. Molemmille.

En olis ikinä uskonut että toinen ei kasva, kun samalla ruokavaliolla keskimmäinen on kasvanut silloisilla plus käyrillä reippaasti. Mitään muuta syytä ei ole keksitty (tosin sitä kukaan mitenkään tutkinutkaan), kuin että kevytmaito täytti mahan ja kulutusmaito jäi saamatta. 

Sitten kun energiaa alkoi olemaan muuhunkin kuin hengissä pysymiseen, alkoi kehitystäkin tapahtua. 

Vihdoin meillä oli 4 kuukauden iässä hymyilevä ja kontaktia ottava vauva! Siihen mennessä olin vain ehtinyt hajota ko johonkin syvälle. Tosi syvälle. 

En käynyt missään, ei kiinnostanut mikään. Kaikki hetket halusin olla tyypin kanssa. Saatoin oikeasti olla viikon putkeen avaamatta ulko-ovea... Heti kun kehitystä alkoi tapahtumaan, niin mäkin aloin taas hengittämään.

Mun tapa käsitellä asioita voi olla vaikeaa tajuta. Elän huumorista ja ilman sitä ei ole mitään. Tutkin paljon asioita (go Google go!) ja haluan tietää ne pahimmatkin vaihtoehdot. Osaan kuitenkin mielestäni suodattaa asioita eikä se itsessään vie mua synkkyyksiin. Päin vastoin, näin taas osaan iloita pienistäkin asioista. Tietämys jotenkin vahvistaa mua. Esim polilla kun kuultiin sanat Dandy Walker, en pelästynyt kun olis siihen jo törmännyt kun tulkitsin ultrakuvaa aivoista. Ymmärrän sujuvasti lääkäreiden puheita ja saan ne välillä hämilleen kun puhun vermiksestä, takakuopasta ja 4. aivokammiosta. :D

Kotona (2013)

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Siinä se nyt oli. Tyyppi jonka vuoksi oli jo ehditty vuodattamaan ämpärillinen kyyneleitä, ehkä tynnyrillinen. Toisaalta voi lähennellä jopa Itämeren tilavuutta, jos otetaan koko suku mukaan.

Vaikka kyseessä on kolmas lapsi, niin kyllä sitä taas niin avuton olo oli, varsinkin kun väliin mahtui useampi vuosi. Eipä ajatus "mitähän sitä taas on tullut tehtyä?", kovin vieraskaan ollut.

Mutta tyyppi kyllä päästi helpolla, nukkui hyvin. Ja paljon. Kerran, pari söi öisin, ja veteli 3 tunnin unia helposti. 

"Joo se on tosi tyytyväinen ja helppo vauva"

Ja olihan se. Se ei vaan kasvanut. Toisaalta kaipa sitä itekin pääsis näistä kiloistaan jos vaan nukkuis ja kun sitten olis ruoka-aika, torkahtelis siinä pöydän ääressä.