Oma pääkoppa alkoi palautumaan ja energiavarat kasvamaan. Hiukan pelotti ajatella että jos olisi vielä yöt täytynyt valvoa tyypin takia, ei olis kyllä tullut mitään!
Nythän oli sitten aikaa huolestua yhdestä sun toisesta jutusta. Ei päässyt unohtumaan että meillä asuu erityislapsi. Joka toinen päivä tipahti luukusta postia pikku-ukkelin asioista. Toisaalta joka päivä tirautan onnen kyyneleet sen puolesta että lähtökohtaisesti ei paremmin voisi asiat olla kun mietitään aivojen poikkeavuutta. Toinen on ihana.
Me ollaan lastenneurologian poliklinikan asiakkaita, ja käyntejä on nyt takana kaksi. Seuraava visiitti on 6 kuukauden iässä. Ja vaikka, valitettavasti, ei olla polin ainuita asiakkaita, on kiireettömyyden tunne siellä huipussaan ja ihmiset ihania.
Viimekäynnin jälkeen miellä alkoi käymään fyssari kotona kaksi kertaa viikossa. Fyssari on kokenut ammattilainen, suulas tyyppi, joten sopii tänne. Miettikää kuinka kamalaa olis jos ei kemiat kohtais! Sehän melkein asuu täällä, niin vois ottaa aika koville...
Kyllä tässä on omat asenteet hieman muuttuneet viime kesäkuun jälkeen veronmaksamista kohtaan. Alle kolmen sadan sairaalamaksuun sisältyi viikon hoito ja triljoona tutkimusta. Sairaanhoitopiiri myös kustantaa fysioterapian, neljän kuukauden hoito yli 3000 €... Musta on ihan käsittämätöntä että jos jonkun vastaavassa tilanteessa olevan viattoman lapsen kuntoutus jäis siitä kiinni ettei perheellä ole siihen varaa. Uskon että moni jäisi ilman hoitoa. Että kyllä jotkut asiat julkisessa terveydenhuollossa on ihan kunnossa.
Silti seuraava postaus käsittelee myös sitä mätää puolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti